Kemira ja Helsingin Juhlaviikot tukevat Itämeren suojelutyötä
Lehtikuva / Roope SalonenKemira jatkaa Itämeren suojeluun tähtäävää yhteistyötään Helsingin Juhlaviikkojen kanssa. Festivaali tarjoaa kävijöilleen erityistä Itämerilippua, jossa lipun hintaan lisätään 2 euroa. Summa tilitetään suoraan WWF:lle ja käytetään Itämeren suojelutyöhön. Kemira tekee lisäksi WWF:lle rahalahjoituksen, jonka suuruus riippuu Itämerilipun ostaneiden määrästä.
- Yhteistyö Helsingin Juhlaviikkojen kanssa tukee Itämeren suojelutyötä ja lisää ihmisten tietämystä asiasta, Kemiran markkinointi- ja viestintäjohtaja Päivi Jokinen sanoo.
Kemira auttaa Itämeren kuormituksen vähentämisessä suoraan liiketoimintansa kautta. Merkittävä osa Itämeren alueen kaupungeista ja teollisuudesta puhdistaa jätevetensä Kemiran kemikaalien avulla. Kemira toteuttaa myös veteen liittyvää tutkimusyhteistyötä omissa tutkimuskeskuksissaan sekä Itämeren alueen eri toimijoiden kanssa.
Itämeri on maailman toiseksi suurin murtovesiallas. Matalana, vähäsuolaisena ja suljettuna se on ihmisen toiminnalle erityisen haavoittuva. Itämeri onkin maailman saastuneimpia meriä.
WWF:n Itämeren suojelutyö sisältää muun muassa rehevöitymisen torjuntaa, vapaaehtoisten öljyntorjuntajoukkojen varustamista ja kouluttamista sekä saariston perinneympäristön ennallistamista. Myös lasten ja nuorten ympäristökasvatus on tärkeä osa WWF:n Itämerityötä.
Helsingin Juhlaviikot järjestetään 13.-30.8.2009.
www.kemira.com