Hyviä uutisia torstailta 6. elokuuta 2009:

Kirjat kiertoon

Lehtikuva/Sari Gustafsson

Kirjojen vaihtopisteet yleistyvät Suomen kirjastoissa. Pisteeseen kirjastonkäyttäjät voivat tuoda omia vanhoja kirjojaan ja napata samalla mukaansa toisen, vielä lukematta jääneen opuksen. Kaikissa Suomen kirjastoissa vaihtopistettä ei vielä ole, mutta joissakin pisteet ovat toimineet jo vuosia. 

Espoon Sellossa hylly on ollut käytössä kirjaston avaamisesta asti. Joensuussa vaihtopiste avattiin viime viikolla. Vaihtuvuus on ollut nopeaa ja pelko hyllyn tyhjäksi jäämisestä turha: vaihtopisteeseen on ilmestynyt paljon pokkareita ja muutama kotimainen klassikkokin.

Hyllystä voi ottaa kirjan tai pari, vaikkei olisi laittaa mitään tilalle. Korvaavan teoksen voi tuoda myöhemmin. Tai jos kirja ei miellytä, voi sen palauttaa takaisin. Opuksen saa kuitenkin ottaa myös pysyvästi omakseen. Pitkään vaihtohyllyllä lukijaa odotelleet kirjat poistetaan

Idea on kotoisin yhdysvaltalaiselta Ron Horn Bakerilta, joka on vuonna 2001 avatun www.bookcrossing.com -nettisivuston isä. Ajatuksena on saada kirjat hyllyistä pölyttymästä kiertoon.

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.