Hyviä uutisia perjantailta 28. elokuuta 2009:

Kittilästä ja Ypäjältä muhkeimmat kultalohkareet

Lehtikuva/Martti Kainulainen Ypäjältä löydettyä malmia tarvittaisiin noin 67 tonnia kilon kultaharkkoon.
Kittilästä ja Ypäjältä löydetyt kultamalmilohkareet voittivat pääpalkinnot Geologian tutkimuskeskuksen
GTK:n kansannäytekilpailussa. Kittilän alueen GTK on jo vallannut, ja Ypäjällä se on jättänyt tutkimusvarauksen.

Kittiläläinen Jalmari Tammela poimi Pikku Kuolavaaran ja Keulakkopään välisestä laaksosta kaksi lohkaretta, joilla hän tienasi 4 000 euron pääpalkinnon. Sama summa meni somerolaiselle kolmikolle. Seppo Virtanen, Heikki Helle ja Matti Mikkola löysivät hyviä kultamalmiviitteitä Lounais-Suomen Ypäjältä.

Valitsijat kehuivat näytteiden hyvää kultapitoisuutta palkitsemisjuhlassa torstaina Rovaniemellä. Kittilän löytöalue liittyy samaan vyöhykkeeseen kuin neljän kilometrin päässä itään sijaitseva kohde, josta on aiemmin löytynyt Au-pitoisia kiviä. GTK teki valtaukset Kittilässä ja on aloittanut alueella malmitutkimukset. Mielenkiintoinen vyöhyke on noin sadan metrin levyinen.

Myös Ypäjän löydös on mielenkiintoinen. Virtasen ryhmän näytteen kultapitoisuus oli suuri eli 15 grammaa tonnilta. Uudet löydökset lisäävät GTK:n tutkiman Someron–Tammelan kultavyöhykkeen malmipotentiaalia merkittävästi.

Pari tuhatta kiviharrastajaa lähetti GTK:lle viime vuonna lähes 6 900 malmi-, teollisuusmineraali-, luonnonkivi- ja korukivinäytettä. Näistä noin 2 500 näytettä tutkittiin tarkemmin GTK:n Kuopion toimipisteessä. keskus palkitsi kaikkiaan 36 kiviharrastajaa yhteensä 22 500 eurolla.

www.gtk.fi


Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.