Hyviä uutisia tiistailta 25. elokuuta 2009:

Koffin kolmosta juhlitaan retrokuosilla

Kuva: Sinebrychoff
Sinebrychoff täyttää lokakuun 13. päivä 190 vuotta. Juhlavuoden ja keskioluen vapautumisen kunniaksi päivittäistavarakaupan juomahyllyssä nähdään syyskuun alussa retroKOFF.

Sinebrychoffin 190-vuotisjuhlan kunniaksi KOFF-pullot saavat syys-lokakuuksi retroetiketit, jotka olivat tuttu näky silloin, kun keskiolut vapautui päivittäistavarakauppaan. Vuosi oli 1969 ja sama, jolloin Pohjoismaiden vanhin panimo täytti 150 vuotta.

Retropullojen takaetiketeistä löytyy keskioluen vapautumiseen ja KOFFiin liittyviä mielenkiintoisia tarinoita, joiden parissa voi elää suomalaisen oluen historiaa uudelleen.

Keskioluen vapautumiseen varauduttiin Sinebrychoffilla suunnittelemalla KOFFille etiketti, joka varmasti jäisi mieleen. Etikettiin valittiin suurikokoinen kolmonen, koska osattiin odottaa, että kansa puhuu paitsi keskioluesta myös kolmosoluesta. Keskioluen vapauduttua KOFF 3 olikin eniten myyty keskiolut päivittäistavarakaupassa.

Vuonna 1969 keskiolutta anniskeltiin uusissa keskiolutbaareissa 2 716 luvan voimin. Vähittäismyyntiä varten luvan oli hankkinut 17 341 myymälää.

Näyttely Sinebrychoffin mainonnasta

Syksyllä on mahdollisuus tutustua Sano vaan reilusti KOFF -näyttelyyn Sinebrychoffin taidemuseon Punaisessa kellarissa. Näyttely esittelee Sinebrychoffin mainonnan vaiheita sadan vuoden ajalta. Nähtävänä on julisteita, lehti-ilmoituksia ja muun muassa 1960-luvun tv-mainoksia, joiden tähtenä esiintyy Tauno Palo.

Keskioluen vapautumisen jälkeinen aika elää Punaiseen kellariin pystytetyssä Annelin baarissa. Näyttely on avoinna 11.9.−31.12.2009.

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät

Kommentit (5)

Lexine su 7.8.2011 klo 23:13
I'm really into it, tkhnas for this great stuff!
ykwivv ma 8.8.2011 klo 21:22
ZdKY3X vducmuegcsaj
odjtjcxeve ke 10.8.2011 klo 17:46
e7IFV4 wwaqxbbjxljb