Kone on saanut suuren hissi- ja liukuporrastilauksen Shanghain länsiosassa sijaitsevalle Hongqiaon liikealueelle. Kone toimittaa 67 energiatehokasta MonoSpace-hissiä, 78 TravelMaster ja 4 TransitMaster -liukuporrasta sekä etävalvontajärjestelmän Hongqiaon maamerkiksi nousevaan The Hub -keskukseen.
The Hub on Kiinan ensimmäinen liikennekeskuksen yhteyteen rakennettava suuri ostoskeskus. Se käsittää yhteensä 380 000 neliötä, joihin sijoitetaan hotelli, näyttely- ja toimistotiloja sekä ostos- ja viihdekeskus.
Hongqiaon aluetta on uudistettu laajasti osana Shanghain kaupungin kehittämissuunnitelmia. Vuoden 2010 aikana valmistuivat sekä huippumoderni, Aasian suurin rautatieasema että lähinnä sisämaan liikenteeseen keskittyvän Hongqiaon lentokentän laajennusosa. Hongqaiosta tuli näin Kiinan neljänneksi vilkkain lentoasema. Kone oli hissien ja liukuportaiden päätoimittaja myös tuolloin.
Alkukesä 2012 on ollut Koneelle erityisen vahva Shanghaissa ja sen lähialueilla. Kesäkuussa yhtiö ilmoitti saaneensa kymmenien hissien ja liukuportaiden tilaukset sekä Nanjingiin nousevaan liikekeskukseen että Wuxin kaupungin uuteen metrohankkeeseen.
Koneelle hissitilaus NanjingiinJL