Hyviä uutisia tiistailta 8. syyskuuta 2009:

Konepajayhtiö Komas ottaa hoitaakseen Sisu Auton valmistuksen

Lehtikuva / Pekka Sakki Sisu Auto varautuu tuotannon ulkoistamisella erityisesti sotilasajoneuvojen kysynnän kasvuun.
Sisu Auto ulkoistaa valmistuksen suomalaiselle konepajayhtiö Komas Oy:lle. Komas jatkaa Sisun kuorma-autojen valmistusta Raaseporissa Karjaalla. Sopimuksen myötä Komasin palvelukseen siirtyy satakunta sisulaista vanhoina työntekijöinä.

- Liitto Komasin kanssa varmistaa hankkeiden pysymisen aikataulussa. Varaudumme erityisesti sotilasajoneuvojen kysynnän kasvuun ja varmistamme mahdollisuutemme reagoida tarvittaessa nopeasti siviilikuorma-autojen markkinatilanteen muutoksiin, Sisu Auton toimitusjohtaja Olof Elenius sanoo.

Sisu Defencellä on yli sadan miljoonan euron tilauskanta puolustusvoimille vuosina 2009-2014. Yhteistyö tunnetun suomalaisen konepajayhtiön kanssa takaa Sisulle hyvät mahdollisuudet keskittyä ydinosaamiseen eli autojen suunnitteluun ja projektinhallintaan. Suuren konepajan laadunvalvonta tuo niin ikään lisähyötyjä Sisulle.
 
Komasin toimitusjohtaja Jukka-Pekka Nikula sanoo Sisun kanssa tehdyn järjestelyn sopivan hyvin yhtiön strategiaan. Hän korostaa Sisun menestystä sotilasajoneuvojen markkinoilla. Puolustusvälineet ovat kuuluneet Komasin painopistealueisiin yrityksen historian ajan.

Jyväskylässä päämajaansa pitävä Komas Oy perustettiin kesällä 2002, jolloin yhtiö hankki Patria Comas Oy:n liiketoiminnan. Yhtiön edeltäjien juuret juontuvat Patrian eri osien, Sakon ja Valmetin kautta vuonna 1925 perustettuun Valtion Kivääritehtaaseen.

Konepajateollisuuden järjestelmätoimittajana tunnetun Komasin vahvuuksiin kuuluvat koneistus-, kokoonpano-, hydrauliikka- ja logistiikkapalvelut. Yhtiöllä on Suomessa kymmenen toimipistettä ja
tehdas Puolassa. Komasin liikevaihto oli viime vuonna 145 miljoonaa euroa ja henkilöstöä konsernilla oli noin 1 300. Sisu Auton omistaa Suomen Autoteollisuus Oy. Konsernin liikevaihto on noin sata miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on 140 työntekijää.

www.sisuauto.com
www.komas.fi

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät

Kommentit (5)

Shanna la 25.6.2011 klo 14:41
I can't believe I've been going for years wtiohut knowing that.
thuajwq su 26.6.2011 klo 11:05
WeNkHP uykeqlwhtgvs
rujqgltvd ma 27.6.2011 klo 18:34
JzQTvk ehmkqogjojrq