Hyviä uutisia maanantailta 11. huhtikuuta 2011:

Kristiinankaupungista tuli virallisesti leppoisa

Kristiinankaupunki panostaa kiirettömään elämään ja ekologisuuteen. Kristiinankaupunki panostaa kiirettömään elämään ja ekologisuuteen.
Kristiinankaupaunki on valittu kansainväliseen Cittaslow-verkostoon ensimmäisenä suomalaisena kaupunkina. Cittaslow korostaa kiireetöntä elämää, ainutlaatuisuutta ja paikallisuuden kunnioittamista sekä inhimillisiä, ympäristöystävällisiä ja kestäviä ratkaisuja.

– Meille Cittaslow on paitsi tunnustus Kristiinankaupungin hengestä ja elämänlaadusta myös merkittävä askel kaupunkimme kehittämisessä. Hakemuksessamme painottuivat muun muassa Vanhan Kaupungin historialliset, hyvin säilytetyt ja idylliset puutalokorttelit, kaupunginjohtaja Riitta El-Nemr kertoo.

Verkostoon kuuluu alle 50 000 asukkaan kaupunkeja, jotka panostavat tietoisesti hyvän elämän edistämiseen ja kestävään kehitykseen. Ennen Cittaslow-statuksen saamista kaupunki arvioidaan kuudelta eri osa-alueelta, joita ovat ympäristö, infrastruktuuri, vieraanvaraisuus, kaupunkisuunnittelu, paikallinen tuotanto ja tuotteet sekä sitoutuneisuus Cittaslow-filosofiaan.

– Jäsenyys on voimavara muun muassa uusien asukkaiden, työpaikkojen ja matkailijoiden houkuttelemisessa. Leppoisa elämä jatkuu, mutta niin tekee myös kehitys. Haluamme erityisesti tukea asukkaidemme hyvinvointia modernin teknologian yhdistämisellä hyvään elämään. Tärkeätä on myös koota ja jakaa kokemuksia muiden verkoston kaupunkien kanssa, El-Nemr jatkaa.

Kristiinankaupunki on kuudes pohjoismainen Cittaslow-kaupunki. Aiemmin jäsenyyden ovat saavuttaneet Norjan Sokndal, Eidsskog ja Levanger, Ruotsin Falköping sekä Tanskan Svendborg.

Italiassa vuonna 1999 perustetun Cittaslow-liikkeen filosofia perustuu yhteisön jatkuvaan kehittämiseen ja hyvään elämään ekologisuutta ja perinteitä vaalien. Tähän mennessä jäsenyys on myönnetty 142 kaupungille 23 maassa.

www.cittaslow.net
www.kristiinankaupunki.fi


EH