Hyviä uutisia keskiviikolta 6. kesäkuuta 2012:

Kuopiolaiset älyvaatteet kiinnostavat New Yorkissa

Myontecin alusvaatteissa on sensoreita, jotka tunnistavat, kuinka aktiivisesti jalkalihakset toimivat. Myontecin alusvaatteissa on sensoreita, jotka tunnistavat, kuinka aktiivisesti jalkalihakset toimivat.
Yhdysvaltojen merkittävimpiin lehtiin lukeutuva New York Times listasi 1. kesäkuuta julkaistussa artikkelissaan 32 innovaatiota, jotka muuttavat tulevaisuutta. Listan kolmossijalle valittiin kuopiolaisen Myontecin älyalusvaatteet.

Myontecin alusvaatteisiin on upotettu elektronisia sensoreita, jotka tunnistavat, kuinka aktiivisesti jalkalihakset toimivat. Tieto siirtyy
vyötärölle kiinnitettävään pieneen mittalaitteeseen. Laite lähettää signaalit kännykässä tai tietokoneessa toimivaan ohjelmaan, jonka avulla käyttäjä saa palautetta lihastensa toiminnasta.

Myontecin älytuotteet tulivat markkinoille vuonna 2007. Niitä käytetään muun muassa liikuntaoppilaitoksissa, tutkimuslaitoksissa, urheiluseuroissa, kuntotestausasemilla ja kuntoutuslaitoksilla.

 Tällä hetkellä suunnittelupöydällä ovat myös ensimmäiset kuluttajatuotteet muun muassa juoksun ja pyöräilyn harrastajille, Myontecin toimitusjohtaja Pekka Tolvanen kertoo.

New York Times valitsi kiinnostavimmaksi innovaatioksi yhdysvaltalaisen Wake Forestin yliopiston kehittämät sähköä tuottavat vaatteet. Listan kakkossijalta löytyvät puolestaaan uudet kahvimaut, jotka tarjoavat vaihtoehdon tummapaahtoiselle kahville.

www.myontec.com

SK