Kuusi suomalaisyliopistoa maailman 500 parhaan joukossa
Helsingin kaupungin kuvapankki /Matti Tirri Yksi Helsingin yliopiston kampuksista sijaitsee Viikissä.Jiao Tong -yliopiston Academic Ranking of World Universities -listaa on julkaistu vuodesta 2003. Yliopistoja arvioidaan muun muassa yliopistojen henkilökunnan ja alumnien saamien Nobel-palkintojen ja muiden tunnustusten perusteella sekä viittausten määrällä yliopiston tutkimuksiin.
Suomen yliopistoista parhaiten menestyi jälleen Helsingin yliopisto, joka sijalla 72 säilytti viime vuoden asemansa. Helsinki on sijoittunut joka kerta sijoille 68−74. Turun ja Oulun yliopisto sijoittuivat sijoille 301−400 ja Aalto, Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopisto sijoille 401−500.
Vertailussa ovat perinteisesti menestyneet anglosaksisten maiden opinahjot, niin tälläkin kertaa. Harvard sijoittui ykköseksi, kuten jokaisella kerralla aiemminkin. Muut sijat kärkikymmenikössä menivät seitsemälle Yhdysvaltojen ja kahdelle Iso-Britannian yliopistolle. Paras ei-englanninkielinen oli Tokion yliopisto sijalla 20. Pohjoismaiden paras oli Kööpenhaminan yliopisto sijalla 40.
Jiao Tong -yliopiston ranking
MiK
Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.