Hyviä uutisia keskiviikolta 30. syyskuuta 2009:

Laaja tutkimusohjelma vauhdittaa älykkään sähköverkon kehitystä

Lehtikuva/Marja Airio

CLEEN Oy käynnistää viisivuotisen tutkimusohjelman, jossa kehitetään uusia, älykkäitä sähköverkkoja. Ohjelma tulee keskittymään älykkään sähköverkon hallintaan sekä energian jakeluun. Hankkeessa on mukana 15 yritystä ja 7 tutkimuslaitosta.

− Ohjelman toteuttavassa ainutlaatuisessa tutkimuskonsortiossa ovat edustettuina alan suomalainen huippuosaaminen, maailman johtavia teknologiatoimittajia kuten ABB ja Nokia Siemens Networks, Pohjoismaiden johtavat energia- ja verkkoyhtiöt sekä ICT-sektorin yrityksiä, toteaa CLEEN Oy:n toimitusjohtaja Tommy Jacobson.

Perinteisesti sähkönjakeluverkko on ollut keskitetyn voimajärjestelmän passiivinen osa. Jatkossa jakelu-verkon tasolla olevat aktiiviset resurssit kuten hajautettu tuotanto, ohjattavat kuormat, ladattavat sähköautot ja energiavarastot integroituvat osaksi energiamarkkinoita ja voimajärjestelmää.

- Älykkäät sähköverkot ja energiamarkkinat" - ohjelman myötä Suomella on mahdollisuus kehittää ja soveltaa yhteistyössä edelläkävijäratkaisuja, joita voidaan viedä myös maailmalle, toteaa Dick Kronman ABB Oy:stä.

Reilun vuoden toiminnassa ollut CLEEN Oy edistää energia- ja ympäristötoimialalla toimivien yritysten liiketoimintaa palvelevaa ja niiden kansainvälistä menestystä tukevaa strategista tutkimustoimintaa sekä tutkimusyhteistyötä.

www.cleen.fi

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät

Kommentit (5)

Candy ma 24.10.2011 klo 19:14
Glad I've finally found smoehting I agree with!
aydcks ti 25.10.2011 klo 13:13
Vm3aOq nrroygqveoki
jrmuispve pe 28.10.2011 klo 18:44
uIwFBn yconzuesxjiu