Hyviä uutisia keskiviikolta 13. tammikuuta 2010:

Lähialuehanke tukee tekstiili- ja vaatetusalan Venäjän-kauppaa

Finnish Catwalk Scanfotos/Leena Aro Suomen tekstiili- ja vaatetusalan vienti Venäjälle oli vuonna 2008 Finatexin mukaan runsaat 140 miljoonaa euroa.

Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry Finatex käynnistää kolmivuotisen lähialue-hankkeen tukemaan alan suomalaisten pk-yritysten asemaa Venäjän markkinoilla. Hankkeen piiriin kuuluvat vaatteiden ja tekstiilien lisäksi kengät, laukut ja asusteet.

Hankkeen taustaksi Finatex on teettänyt markkinakartoituksen Venäjän vaatetusmarkkinoiden näkymistä ja suomalaisyritysten mahdollisuuksista Luoteis-Venäjän markkinoilla.

Kartoituksen mukaan venäläiset pitävät suomalaisia vaatteita laadukkaina, käytännöllisinä ja hyvin ilmastoon sopivina. Mielikuvat yhdistyvät etenkin vapaa-ajan vaatteisiin ja urheiluvaatteisiin. Suomalaisten brändien tunnettuudessa on vielä parantamisen varaa.

Suomalaisille, tekstiili-, vaatetus-, kenkä ja nahka-alan yrityksille loppuvuonna 2009 tehdyn kyselyn mukaan eniten askarruttavia asioita Venäjän markkinoilla ovat jakelu ja yhteistyökumppanit.

Tehdyt selvitykset antavat Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry:n toimitusjohtajan Satu Mehtälän mukaan hyvät eväät lähialuehankkeelle, ja hän houkutteleekin pk-yrityksiä siihen laajasti mukaan.

– Uskon, että mukaan lähtevät yritykset hyötyvät varmasti. Toimintaa on hyvä kehittää perusteellisesti tutkitun tiedon päälle, Mehtälä sanoo.

www.finatex.fi

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.