Hyviä uutisia maanantailta 30. tammikuuta 2012:

Le Havre ehdolla vuoden parhaan elokuvan César-palkinnon saajaksi

future film Le Havren pääosissa nähdään muun muassa André Wilms ja Kati Outinen

Aki Kaurismäen elokuva Le Havre on saanut kolme Ranskan César-palkintoehdokkuutta. Se kilpailee vuoden parhaan elokuvan tittelistä kuuden muun ehdokkaan kesken. Aki Kaurismäki on ehdolla parhaasta ohjauksesta ja Wouter Zoon parhaasta lavastuksesta.

César-ehdokkaat ovat valinneet Ranskan elokuva-akatemian jäsenet. Vuodesta 1975 asti myönnetyt palkinnot jaetaan tänä vuonna 24. helmikuuta. 

Le Havre sai ensi-iltansa viime keväänä Cannesin elokuvajuhlien pääkilpasarjassa. Elokuvakriitikkojen yhdistys luovutti sille tuolloin FIPRESCI-palkinnon. Lisäksi Le Havre palkittiin ARRI-palkinnolla Münchenissa parhaana ulkomaisena elokuvana ja Chicagon elokuvajuhlien Gold Hugo –pääpalkinnolla.

Aki Kaurismäki on sekä käsikirjoittanut, ohjannut että tuottanut Le Havren. Pääosissa nähdään André Wilms, Kati Outinen, Blondin Miguel, Jean-Pierre Darrousin ja Elina Salo.

Elokuva palkittiin sunnuntaina kotimaisen elokuvan Jussi-gaalassa kuudessa eri kategoriassa, muun muassa parhaana elokuvana. 

www.ses.fi

www.academie-cinema.org

www.jussit.fi

ML

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.