Logset avasi pään Etelä-Amerikan markkinoille
www.logset.com Logsetin tuotteet suunnitellaan yhteistyössä suomalaisten metsäkoneyrittäjien kanssa.Logset toimittaa Etelä-Chilessä sijaitsevalle eukalyptus-plantaasille 18-tonnisia ajokoneita ja hakkuupäitä. Sopimus sisältää lisäksi muun muassa koneiden huolto- ja käyttökoulutuksen sekä varaosavaraston perustamisen.
– Kauppahinta pyörii miljoonan hujakoilla. Se on meidän kokoiselle yritykselle merkittävä kauppa, Logsetin toimitusjohtaja Pasi Nieminen kertoo Kauppalehden haastattelussa.
Kyseessä on yhtiölle ensimmäinen ja huomattava avaus kasvaville Etelä-Amerikan markkinoille.
Logset valmistaa ajokoneita, harvestereita ja harvestereissa käytettäviä hakkuupäitä. Oman tuotekehitystoiminnan voimin kehitettyjä laitteita viedään 25 maahan. Merkittävimpiä markkinoita ovat Pohjoismaat, Keski-Eurooppa, Venäjä ja Kanada.
Vuonna 2008 yhtiön liikevaihto oli 26,4 miljoonaa euroa. Yhtiö on noin 10 vuoden aikana kolminkertaistanut liikevaihtonsa. Logset on osa PiloMac-konsernia.
www.kauppalehti.fi
www.logset.com
MK
Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.