Hyviä uutisia tiistailta 15. syyskuuta 2009:

Lumon uhmaa lamaa Kouvolasta käsin

Toimitusjohtaja Tapani Kinnunen
Parvekelasituksista ja lasiterasseista tunnetun Lumonin mittava tehdaslaajennus Kouvolassa valmistuu keskelle lamaa. Uuden tehtaan avajaisia vietetään yhdessä yrityksen 30-vuotisjuhlien kanssa 17. syyskuuta.

Lumon lähti rohkeasti uhmaamaan lamaa reilu vuosi sitten. Vaikka selkeät merkit taantumasta olivat jo ilmassa, päätettiin yhtiössä käynnistää mittavat parvekelasitehtaan uudistukset.

Uudistuksen myötä Lumonin Kouvolan tehtaan tuotantohalli laajeni 2000 neliötä ja uusittuihin tiloihin hankittiin uusia tuotantolaitteita 5,5 miljoonalla eurolla.

- Nousukaudella ei ole aikaa rakentaa, joten tällaiset suuremmat muutokset on hyvä tehdä hiljaisemmalla jaksolla. Investoinnit toteutettiin tulevaisuutta silmällä pitäen. Nyt tehdas pystyy vastaamaan paremmin viennin haasteisiin. Halusimme varmistaa toimintavarmuuden ja varautua tulevaan nostamalla tehtaan kapasiteettia, toteaa toimitusjohtaja Tapani Kinnunen.

Lumonin 77 miljoonan liikevaihdosta 22 miljoona euroa tulee viennistä.

Lumonin tähtäin on tulevaisuudessa, sillä laajennuksen ja uusien laitehankintojen avulla tehtaan kapasiteetti voidaan parhaimmillaan jopa kaksinkertaistaa.

30-vuotiaan Lumonin investoinnit ovat vahva viesti siitä, että yhtiön tehtaat ja pääkonttori aiotaan jatkossakin pitää Suomessa ja Kouvolassa.

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.