Hyviä uutisia perjantailta 13. elokuuta 2010:

Marimekko laajentaa Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Aasiassa

Marimekko Marimekko on tehnyt yhteistyötä amerikkalaisen Grate and Barrelin kanssa jo yli 40 vuotta.

Marimekko perustaa Yhdysvaltoihin tytäryhtiön vastaamaan USA:n toiminnoista ja niiden kehittämisestä yhdessä brändinhallintaan erikoistuneen C2Groupin kanssa.

Marimekon tavoitteena on laajentaa jakelua USA:ssa korkeatasoisten tavaratalojen ja erikoisliikkeiden kautta sekä avaamalla uusia Marimekko-myymälöitä. Tällä hetkellä jälleenmyyjäverkostoon kuuluvat muun muassa Marimekko-konseptimyymälät New Yorkissa, Cambridgessä ja Miamissa.

New Yorkin Manhattanilla avataan vielä elokuun kuluessa Marimekko-showroom. Lokakuun puolivälissä sisustusliikeketju Crate and Barrel avaa 160 neliön Marimekko-shop-in-shopin Sohon-myymälässään New Yorkissa. Lisäksi

Marimekko ja Crate and Barrel tutkivat mahdollisuuksia laajentaa yhteistyötä tulevaisuudessa avaamalla vastaavanlaisia shop-in-shopeja myös muissa Crate and Barrelin myymälöissä sekä lisäämällä verkkokauppaa.

Marimekon omien vähittäismyymälöiden määrä kasvaa loppuvuodesta myös Euroopassa, kun yhtiö avaa uudet myymälät Malmössä ja Berliinissä. Nyt Marimekolla on oma vähittäismyymälä Lontoossa, Tukholmassa ja Frankfurtissa sekä lisäksi 22 myymälää Suomessa.

Etelä-Korea saa ensimmäisen Marimekko-konseptimyymälän lokakuussa 2010, kun Marimekon japanilaisen yhteistyökumppanin Look Inc:n tytäryhtiö I.D. Look avaa Marimekko-myymälän Soulissa. Japanissa Look Inc:llä on jo 20 Marimekko-konseptimyymälää.

www.marimekko.com

KK

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.