Metsäteollisuudelle etsitään uusia kasvualueita
Tammet © Tekes, Katariina SiimesMetsäklusteri Oy:n RAMI-tutkimusprojektin mukaan suomalaiselle metsäteollisuudelle voi löytyä kasvumahdollisuuksia tulevaisuudessa myös ydinosaamisen ulkopuolelta.
Aalto-yliopiston, VTT:n, Tukholman kauppakorkeakoulun ja Helsingin yliopiston tutkijat kartoittivat muun muassa metsäklusterin kaupallistamisosaamista ja kehitysmaiden kuluttajatarpeita ja nuorten mediakäyttäytymistä.
Tutkimustulokset ovat olleet lupaavia ja sparraustoiminnan myötä on saatu myös uusia liikeideoita. Tutkimuksen mukaan kotimaan metsäklusterin osaaminen kansainvälisiin kilpailijoihin verrattuna on vahvaa.
Vuoden kestänyt poikkitieteellistä tutkimusprojektia vedettiin niin kutsutulla toimialakummitoiminnalla. Tutkijoiden tukena toimi kokeneita yritysedustajia, myös kansainvälisellä tasolla.
Akateemiset tutkimusprojektit ovat vasta ensimmäinen vaihe RAMI-projektissa. Metsäklusteri Oy:n toimitusjohtajan, Christine Hagström-Näsi toteaa ettei innovaatioiden jalostamistyötä voida jättää tutkijoiden harteille.
- RAMI-projektin seuraavassa vaiheessa metsäklusteriyritykset lyövät päänsä yhteen avoimen innovaation hengessä ja lähtevät kehittämään tutkimustuloksista kaupallistettavia innovaatioita. Toivottavasti loppuvuodesta voimme kertoa seuraavan vaiheen tuloksista: uusista yrityskohtaisista tai yhdessä edistettävistä kehityshankkeista, toteaa Hagström-Näsi.
AH