Hyviä uutisia torstailta 17. syyskuuta 2009:

Metso toimittaa murskausjärjestelmän Jelsan louhokselle Norjaan

Metso Metso on toimittanut satoja kiinteitä murskaus- ja seulontajärjestelmiä eri puolille maailmaa.

Metso toimittaa hienomurskaus- ja seulontajärjestelmän norjalaisen Norsk Steinin Jelsan louhoksen laajennukseen. Toimitus valmistuu ensi kesän alussa ja tilauksen arvo on noin 27 miljoonaa euroa.

Tilaukseen sisältyy neljä karamurskainta, kahdeksan seulaa, kasakuljetin sekä huomattava määrä muita kuljettimia. Myös uuden laitoksen suunnittelu, pystytys ja projektinhallinta kuuluvat kauppaan.

Laajennus kasvattaa Jelsan louhoksen kiviainestuotantoa merkittävästi. Louhoksen nykyinen viiden miljoonan tonnin vuosituotanto kaksinkertaistuu yli kymmeneen miljoonaan tonniin vuodessa. Laajennuksen valmistuttua hienolajikkeiden tuotanto nousee 850 tonniin tunnissa nykyisestä 650 tonnista.

Norsk Stein A/S on yksi Euroopan suurimmista murskeentuottajista. Stavangerin koillispuolella sijaitseva Jelsa tuottaa laadukasta mursketta norjalaisten teiden ja ratojen rakennukseen sekä vientiin. Yhtiön päämarkkinoita ovat Norjan ohella Tanska, Englanti, Ranska ja Saksa.

Metso työllistää noin 28 000 henkilöä yli 50 maassa.

www.metso.com


Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.