Hyviä uutisia torstailta 23. huhtikuuta 2009:

Miljoonien vientisopimus metsästyskoirien paikannuslaitteille

Oulunsalolainen metsästyskoirien paikannuslaitteita valmistava Tracker Oy on tehnyt merkittävän vientisopimuksen alan johtavan brändin, SportDOG:n kanssa. SportDOG on osa yhdysvaltalaista lemmikkieläintarvikealan suuryritystä Radio Systems Corporationia.

- Olemme pitkään olleet markkinajohtaja lähiseudullamme. Kun kumppaninamme nyt on maailmanlaajuista jakeluverkostoa hyödyntävä SportDOG, odotamme saavuttavamme saman statuksen myös muualla maailmassa, Tracker Oy:n myyntijohtaja Janne Maijala kertoo.

SportDOG toimittaa jatkossa Trackerin tuotteet ympäri maailman lukuun ottamatta Suomea, Ruotsia, Norjaa ja Viroa. Maijalan mukaan sopimus takaa vähintään viiden miljoonan euron liikevaihdon sekä mahdollisuuden merkittävään kasvuun ja vahvempaan asemaan kansainvälisillä markkinoilla.

Aiemmin Tracker Oy on vienyt paikannuslaitteita Eurooppaan ja Australiaan. Yhdysvalloissa Trackerilla on ollut oman tytäryhtiön kautta jalansija yli vuosikymmenen ajan. Jatkossa SportDOG hoitaa jälleenmyynnin näille alueille ja avaa tuotteille uusia markkinoita eri puolilla maailmaa.

Tracker työllistää tällä hetkellä kolmisenkymmentä henkeä.

www.tracker.fi/webshop/index.php?article=43&pPath=7