Hyviä uutisia torstailta 19. marraskuuta 2009:

Nanocomp toi nanofotoniikan Suomeen ja palkittiin

Nanofotoniikan toimialan Suomeen perustanut Nanocomp Oy Ltd saa Itä-Suomen Korkean Teknologian Säätiön 10 000 euron tämänvuotisen teknologiapalkinnon. Nanocomp on alansa ainoa suomalainen yritys ja noussut nopeasti myös kansainvälisesti tunnetuksi asiantuntijaksi.

Heti yrityksen käynnistymisestä lähtien jatkunut tiivis yhteistyö Joensuun Tiedepuiston kanssa on edesauttanut Nanocompia nousemaan nanofotoniikan globaaliksi huippuosaajaksi. Nanocomp löysi optiikan tutkimuksen, tuotesuunnittelun, testauksen ja valmistuksen tavoitteena olleille mikro- ja nanoteknologian volyymituotteilleen yhteistyökumppanin läheltä.

Nanocompin toimitusjohtajan Veli-Pekka Leppäsen mukaan yhteistyö Joensuun Tiedepuisto Oy:n ja sen monipuolisten asiantuntijatiimien ja Osaamiskeskusohjelman kanssa on ollut yritykselle tärkeää heti alusta lähtien.

- Esimerkiksi yrityksen markkinointiponnisteluissa olemme tehneet hyvää yhteistyötä tiedepuiston markkinoinnin kanssa. Isot kansainväliset messufoorumit ovat avautuneet tätä kautta ja mukana oleminen messujen yhteisosastoilla on ollut hyvin palkitsevaa, kiittelee Leppänen yhteistyötä.

Nanocomp toimii fotoniikan alalla täyden palvelun tarjoajana. Yrityksestä löytyy koko ketju fotoniikan komponenttien suunnittelusta valmistukseen.

Nanotekniikan klusteriohjelma määrittelee nanofotoniikan näin:

Fotoniikalla tarkoitetaan toimintoja ja sovelluksia, joissa hyödynnetään fotonin hallittua vuorovaikutusta materiaalin kanssa. Nanofotoniikalla tarkoitetaan tähän vuorovaikutukseen perustuvien uusien tutkimusmenetelmien ja teknologioiden kehittämistä makro- ja mikromaailmasta poikkeavien nanomittakaavan fysikaalisten, kemiallisten ja biologisten prosessien tutkimiseksi.

Fotoniikkaan sisältyvät mm. optoelektroniikka, optiikka, optroniikka ja puolijohdeteknologiat sekä sovellettuna laserteknologia ja lasermikrotyöstö. Fotoniikan sovellukset vaikuttavat meidän kaikkien jokapäiväiseen elämään sisältäen CD- ja DVD -soittimet, optiset tallennusjärjestelmät, litteät näytöt ja TV:t, viivakoodinlukijat, tutkat, anturit, sensorit ja matkapuhelimet.

www.nanocomp.fi

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.