NFC Forum kokoaa kosketusteknologian osaajat Ouluun
Lehtikuva / Matti Björkman NFC-teknologiaa voidaan hyödyntää muun muassa matkapuhelimissa. Sovelluksia on kehitetty esimerkiksi vanhuksille ja näkövammaisille.Oulussa järjestetään 31.8-4.9. nfc-kosketusteknologiaan (near field communication) keskittyneen NFC Forumin työkokous. NFC Forumiin osallistuu noin 150 maailman johtavien teknologiayritysten ja tutkimuslaitosten edustajaa. Aikaisemmin kokouksia on järjestetty muun muassa Shanghaissa, Roomassa ja muissa maailman suurkaupungeissa.
Oulu Innovationin mukaan viikko sisältää nfc-teknologiaa edistäviä tilaisuuksia sekä verkostoitumismahdollisuuksia oululaisille ja suomalaisille yrityksille.
Erilaisia kosketusteknologian sovelluksia ovat Suomessa testanneet VTT, Oulun kaupunki ja Nokia SmartTouch-tutkimushankkeellaan. Mukana on ollut myös suuri joukko suomalaisyrityksiä. Suomalaiset NFC-sovellukset ovatkin olleet aina kärkisijoilla NFC Forumin vuosittaisissa sovelluskilpailuissa.
NFC Forum on perustettu vuonna 2004 edistämään nfc-teknologian käyttämistä, kehittämistä ja teknologian standardointia sekä tutkimaan NFC:n mahdollistamaa liiketoimintamallien muutosta. Nokian, Sonyn ja Philipsin perustaman foorumin jäsenyrityksiä on tällä hetkellä yli 150.
Nfc on lyhyen kantaman langaton tiedonvälitystekniikka, joka kehitettiin etälukuun perustuvista tunnistus- ja liityntätekniikoista. Nfc toimii 13,56 MHz taajudella ja sen tiedonsiirtonopeus on suurimmillaan 424 kbit/s.
Kommentit (5)