Hyviä uutisia perjantailta 9. huhtikuuta 2010:

Normet solmi merkittävän kumppanuussopimuksen

Normet Uuden kumppanuuden myötä Normet vahvistaa markkina-asemaansa maanalaisessa rakennus- ja kaivostyössä.
Iisalmelainen maanalaisia kaivos- ja tunnelilaitteita valmistava Normet Group on ostanut 40 prosenttia maanalaiseen betonikemiaan erikoistuneen TAM Internationalin osakekannasta. Yritykset ovat myös solmineet laajasta kansainvälisestä kumppanuudesta.

Sopimuksen myötä Normet ryhtyy edustamaan TAM:n tuotteita omilla päämarkkina-alueillaan ja TAM vastavuoroisesti Normetin laitteistoja ja palveluja omilla vahvoilla markkina-alueillaan Iso-Britanniassa, Hong Kongissa, Taiwanissa ja muutamissa muissa Aasian maissa. Yhtiöt ovat jo aiemmin tehneet yhteistyötä Hong Kongissa.

Normetin tavoitteena on siirtyä laitevalmistajasta yhä enemmän kokonaisratkaisujen ja prosessiosaamisen tarjoajaksi. Normetin hallituksen puheenjohtajan Aaro Cantellin mukaan kyse onkin loogisesta askeleesta yhtiön erikoistumisessa valikoitujen louhintaprosessien erityisosaajaksi.

Yhtiö on tehnyt kuluvana vuonna muitakin investointeja. Iisalmeen valmistuu uusi yli miljoonan euron teknologiakeskus vuoden 2010 lopulla. Lisäksi yhtiö on perustamassa Hollantiin varaosien jakelukeskusta.

Vuonna 2009 Normetin liikevaihto oli yli 90 miljoonaa euroa. Yhtiön pääkonttorit sijaitsevat Iisalmessa ja Santiago de Chilessa. Molemmissa kaupungeissa myös valmistetaan raskaan sarjan kaivoslaitteita.

Vuonna 1982 perustetun TAM:n liikevaihto oli noin 9 miljoonaa euroa vuonna 2009 .

www.normet.fi

EH

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.