Ohjelmistoliiketoiminta kasvoi viime vuonna
TekesTaantumasta huolimatta suomalainen ohjelmistoliiketoiminta kasvoi 8,7 prosenttia edellisvuonna 2,32 miljardin liikevaihdolla.
Alkuvuoden kehitys ohjelmistoalalla on ollut muihin teknologiateollisuuden toimialoihin verrattuna tasaista. Kysyntä ei ole romahtanut ajoittaisista muutoskehityksistä huolimatta. Teknologiateollisuuden mukaan valtaosa alan yrityksistä kokee, ettei asiakaskunta ole ainakaan kutistunut, vaikka taloudellinen tilanne onkin vaikuttanut alan
- Vuoden 2008 yhdeksän ensimmäistä kuukautta sujuivat ohjelmistoalalla lähes kaikkien aikojen ennätystahtia. Loppuvuonna kasvu hiipui ja haki suuntaansa. Kuluvan vuoden alkupuolella kasvu on pysähtynyt, mutta muiden Teknologiateollisuuden toimialojen tapaista pudotusta ei näyttäisi tapahtuvan, Teknologiateollisuuden tietotekniikka-toimialan johtaja Jukka Viitasaari totesi.
Ohjelmistoliiketoiminta on liiketoimintaa, joka perustuu ohjelmistojen kehittämiseen tai omien ohjelmistotuotteiden myyntiin lisensseinä tai palveluina.
- Ohjelmistoliiketoiminnassa on vahvaa kasvupotentiaalia ja mahdollisuuksia kansainvälistyvään liiketoimintaan. Ohjelmistoala on ollut useana vuonna kärkisijalla suomalaisten kasvuyritysten lukumäärässä. Tämän positiivisen kehityksen vahvistamiseksi Tekesin palveluja kehitetään koko ajan vastaamaan entistä paremmin alan tarpeisiin, sanoo Tekesin toimialajohtaja Risto Setälä.