Oulun kaupungin kirjasto digitalisoi nuotteja
Musiikki-Mainos Ky Oulun kaupunginkirjastosta löytyy lähes 800 Veikko Juntusen sävellystä digitaalisessa muodossaSäveltäjä-sanoittaja Veikko Juntusen laulujen nuotteja voi ladata jatkossa sähköisesti. Oulun kaupungin kirjaston tietokantaan on tallennettu lähes 800 laulun nuotit. Julkaistujen teoksien tekijänoikeudet ovat edelleen voimassa, mikä tekee projektista ensimmäisen laatuaan.
– Mietin jo joskus toistakymmentä vuotta sitten, että mitäs minä tällä nuottiläjällä teen. Ja sitä pohdittiin monet kerrat, että jos ne vaikka sattuisivat tuhoutumaan, niin sehän olisi ollut harmi. Tämä idea tuli sitten niin sopivasti, että kyllä tämä on henkilökohtaisesti erittäin tärkeä asia, kertoo Veikko Juntunen Ylen Oulun Radiolle.
Kiiminkiläisen Veikko Juntusen teoksia ovat esittäneet Matti Esko, Kirka, Jari Sillanpää ja monet muut. Juntusen mukaan uusi digitalisoitu arkisto helpottaa myös hänen omaa työtään, sillä sanoittaja-säveltäjä saa usein kyselyjä nuoteista.
– Voi olla tämä pistää liikkeelle jotakin uutta. Mutta esimerkiksi nuorilla tekijöillä monilla nykyään ovatkin ajatukset toisenlaisia, että he jakavat mielellään sitä aineistoa muiden saataville, miettii kaupunginkirjaston musiikkipalveluiden palvelupäällikkö Juha Sutela.
AH
Kommentit (1)