Hyviä uutisia torstailta 19. huhtikuuta 2012:

Oulun lentoasemalla voi kokeilla älykästä liikuntaa

Oulun lentokentän liikuntaympäristö on avoinna matkustajille ympäri vuorokauden vuoden loppuun saakka. Oulun lentokentän liikuntaympäristö on avoinna matkustajille ympäri vuorokauden vuoden loppuun saakka.

Oulun lentoaseman matkustajaterminaaliin on avattu ainutlaatuinen kuntosali. Testikäyttöön tarkoitetun älykkään liikuntaympäristön tavoitteena on tarjota mahdollisuus terveysliikuntaan myös lentoliikenteen yhteydessä ja samalla pienentää lentojen aiheuttamia terveysriskejä. Liikuntaympäristöstä on tarkoitus luoda malli, jota voidaan hyödyntää muillakin lentokentillä.

Liikuntaympäristö koostuu kuntosalilaitteista, joita matkustajat voivat testata. Laitteet toimivat älykortilla, jolle tallennetaan matkustajan kuntotasoa koskevia tietoja. Kortti luo käyttäjälle henkilökohtaisen jumppaohjelman, joka ottaa huomioon matkustajan kuntotason ja antaa palautetta suorituksen jälkeen.  

Lentomatkustajia ei ole tarkoitus hikoiluttaa. Liikuntaympäristön on tarkoitus virkistää matkustajia ja tarvittaessa tarjota heille rentoutumishetki hierovissa tuoleissa, johtaja Jouni Herranen hankkeen kumppaniyritys HealthEx:sta kertoo.

Testiympäristön taustalla on Oulun yliopiston Devices and Interoperability Ecosystem –tutkimushankkeen osana kehitetty Healthy Flying –konsepti. Tutkimushankkeessa Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitos testaa yhdessä yritysten kanssa uusia teknologisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat älykkään ympäristön luomisen julkiseen tilaan. Hankkeen yhteistyöyrityksiä ovat terveysliikuntapalveluiden tuottaja HealthEx, laitevalmistajat Hur ja Polar Electro sekä kuntoutus- ja tutkimuskeskus Verve.

Älykäs liikuntaympäristö sijaitsee BusinessOulun lentokentälle avaamassa Showroom-tilassa. Showroom on avoinna kaikille kentän kautta matkustaville ympäri vuorokauden vuoden 2012 loppuun saakka.

Oulu kilpailee tänä vuonna myös Maailman älykkäin yhteisö -tittelistä, jonka saaja julkistetaan 8. kesäkuuta New Yorkissa. Intelligent Community Forum on valinnut Oulun kaupungin maailman seitsemän älykkäimmän yhteisön joukkoon ainoana eurooppalaisena kaupunkina. 

www.businessoulu.com 

Uutinen Oulun Maailman älykkäin yhteisö -kilpailuun finaaliin pääsystä

DK