Hyviä uutisia tiistailta 22. toukokuuta 2012:

Oulun yliopiston 4G-yhteistyöprojektille kansainvälinen palkinto

Tulevaisuudessa nettiä käytetään yhä enemmän kännyköillä. Palkitun EARTH-projektin tulokset osoittavat, että 4G-verkon energiankulutus voidaan puolittaa. Tulevaisuudessa nettiä käytetään yhä enemmän kännyköillä. Palkitun EARTH-projektin tulokset osoittavat, että 4G-verkon energiankulutus voidaan puolittaa.
Oulun yliopiston ja useiden kansainvälisten organisaatioiden energiatehokkaita tietoliikenneratkaisuja kehittävä EARTH-projekti on saanut kansainvälisen Future Internet Award -palkinnon.

EARTH-projektissa on kehitetty ratkaisuja, joiden avulla 4G-verkon energiankulutus voidaan puolittaa. Palkinnon perusteluissa kehuttiin muun muassa tutkimuksen laajaa vaikuttavuutta ja tulosten suoraa hyödynnettävyyttä.

— Tutkimustulosten tuotteistaminen on jo käynnistynyt, projektipäällikkö Pekka Pirinen Oulun yliopiston Centre for Wireless Communications -keskuksesta kertoo.

Oulun yliopiston mukaan nettiä käytetään tulevaisuudessa pääasiassa kännyköillä ja tableteilla, ja esimerkiksi mobiilit videopalvelut kuluttavat energiaa moninkertaisesti verrattuna puheluihin ja tekstiviesteihin. Langattoman laajakaistan käyttäjien määrä kasvaa sadoilla miljoonilla vuosittain, ja nykyisellä energiankulutuksella tietoliikenteen hiilijalanjälki olisi kolminkertainen vuoteen 2020 mennessä.

— Tämä on suurin yksittäinen haaste langattomien verkkojen tutkimuksessa lähivuosina. Siihen vastaaminen on ratkaisevaa koko toimialan tulevaisuuden kannalta, hankkeen vastuullinen johtaja Matti Latva-aho Oulun yliopistolta sanoo.

Oulun yliopiston Centre for Wireless Communications -tutkimuskeskuksen lisäksi EARTH-yhteistyössä oli mukana yliopistoja Belgiasta, Ranskasta, Saksasta, Unkarista, Italiasta, Portugalista, Espanjasta, Ruotsista ja Britanniasta. Mukana oli myös yrityksiä, kuten Alcatel-Lucent, Ericsson, Telecom Italia ja DOCOMO. Kesäkuussa 2012 päättyvän projektin budjetti on 15 miljoonaa, josta EU rahoittaa lähes 10 miljoonaa.

Kansainvälisen ceFIMSin (Coordination of the European Future Internet forum of Member States) myöntämästä Future Internet Award -palkinnosta kilpaili 36 tulevaisuuden netin kehittäjää. Neljättä kertaa myönnetyn palkinnon tarkoituksena on rohkaista yrityksiä ja tutkimusorganisaatioita uusiin keksintöihin.

www.oulu.fi/yliopisto

SK