Hyviä uutisia keskiviikolta 3. maaliskuuta 2010:

Painettu lehti pärjää taantumassakin

Lehtikuva / Kimmo Mäntylä Eniten lukijamääriään kasvattivat TM Rakennusmaailma, naistenlehti Olivia sekä käsityölehti Moda.
Kansallisen Mediatutkimuksen julkistaman KMT Lukija 2009 -tutkimuksen mukaan taantuma ei karkottanut lukijoita painetuilta lehdiltä vaan niiden lukeminen jopa hieman kasvoi vuonna 2009. Tutkimuksessa mukana olleet 183 lehteä tavoittavat 99 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä suomalaisista.

Tulosten mukaan neljästätoista aikakauslehtiryhmästä kymmenellä lukijamäärät ovat nousseet. Erityisesti naisten yleislehdet sekä aikaisemminkin kasvussa olleet asiakaslehdet saivat lisää lukijoita. Samoin asumisen ja rakentamisen lehtiryhmän kasvu jatkui.

– Aikakauslehtien keskeinen kova kilpailu on ollut lukijoiden etu. Uudet ja uudistetut lehdet ovat pystyneet kehittämään sisältöjään niin, että ne ovat kiinnostaneet lukijoitaan entistä enemmän. Taantumassa suomalaiset eivät luovu lehtien lukemisesta, päinvastoin. Tämä nähtiin jo 90-luvun lamassa, Aikakausmedian markkinointi- ja tutkimusjohtaja Saara Itävuo sanoo.

Tutkituista lehdistä suomalaiset lukivat keskimäärin 7,6 painettua aikakauslehteä ja 2,4 painettua sanomalehteä. Lehdistä 17 tavoittaa yli puoli miljoonaa lukijaa jokaisella ilmestyneellä numerollaan ja kuusi ylettää jopa miljoonakerhoon.

– Kun suomalaisista 80 prosenttia ja nuoristakin lähes 60 prosenttia toteaa sanomalehden lukemisen kuuluvan heidän säännöllisiin tapoihinsa, niin ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Ajan henkeen kuuluu myös se, että sanomalehti on laajentunut ja löytänyt myös verkkosivuilleen sellaisia lukijoita, joita painettu lehti ei tavoita, Sanomalehtien Liiton kuluttaja- ja mediamarkkinoinnista vastaava johtaja Sirpa Kirjonen kertoo.

KMT lukija 2009 -tutkimuksen lehtien lukijamäärät::
www.aikakauslehdet.fi/content/Liitetiedostot/pdf/KMT_Lukijatiedotteen_liite_2010.pdf

EH

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.