Hyviä uutisia keskiviikolta 25. elokuuta 2010:

Palmroth toimittaa jalkineita airBalticille

Lehtikuva / Marja Airio Pertti Palmroth -yhtiö arvelee valmistaneensa Suomessa 13-14 miljoonaa paria jalkineita
Latvialainen lentoyhtiö airBaltic on tilannut lentohenkilökuntansa jalkineet suomalaiselta Pertti Palmrothilta. Kengät valmistetaan Palmrothin kenkätehtailla Tampereella ja Virroilla.

AirBaltic on tilannut kahta eri mallia nahkaisia saappaita. Ensimmäinen tilaus toimitetaan elokuussa ja myöhemmin toimitettavaksi tulevat naisten kenkien lisäksi miesten kengät, vyöt ja laukut. Laukkuja suunnitellaan myyntiin airBalticin matkustajille. Pertti Palmrothin jalkineita on valmistettu myös muille lentoyhtiöille, kuten Finnair, Finncom, Blue1, SAS ja KLM.

Pertti Palmrothin tuotanto valmistetaan kokonaisuudessaan Suomessa. Yhtiön vienti ulkomaille on lisääntynyt tänä vuonna 30 prosenttia nousten 60 prosenttiin kokonaistuotannosta. Palmrothin tuotteita viedään yli 30 maahan.

Pertti Palmroth on vuonna 1928 perustettu perheyritys. Yhtiö työllistää jalkineiden valmistuksessa ja myynnissä reilut 180 työntekijää Suomessa.

www.palmroth.com

EH

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät

Kommentit (1)

Merja Siren ti 21.6.2011 klo 14:57
Hienoa, suomalaista osaamista viedään tyylikkäästi eteenpäin!