Hyviä uutisia keskiviikolta 30. syyskuuta 2009:

Palosuojelurahasto palkitsi Kaarinan vapaapalokunnan innovaation

Lehtikuva / Jussi Nukari Kaarinan VPK:lle myönnetty Palosuojelurahaston innovaatiopalkinto on tunnustus vapaaehtoiselle palokuntatyölle laajemminkin.

Palosuojelurahaston vuoden 2009 innovaatiopalkinto on myönnetty Kaarinan vapaapalokunnalle. Palkittu innovaatio oli " Kokonaisvaltainen vesihuoltotoiminta Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen alueella". Palkitussa toimintamallissa vapaaehtoiset palokunnat ovat vastuussa raskaan vesihuollon järjestämisestä koko Varsinais-Suomessa.

Kaarinalaisten innovaatiomallissa uutta oli toiminnan systemaattisuus ja sen mukanaan tuomat erikoistumismahdollisuudet. Kaarinan ja Kuusiston vpk:t ovat suunnitelleet toiminnan ja kouluttaneet henkilöstön yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa. Myös vanhat aktiivit voivat palata mukaan vapaapalokuntien toimintaan, koska malli mahdollistaa osallistumisen myös muulle kuin savusukelluskelpoiselle henkilöstölle.

Rahasto toivoo Kaarinan VPK:n innovaation tukevan vapaaehtoista palokuntatoimintaa esimerkiksi kannustamalla toimintatapojen ja kaluston kehittämiseen.

Palosuojelurahaston innovaatiopalkinnon tarkoituksena on kannustaa alasta kiinnostuneita ja sillä toimivia kehittämään uusia tehokkaampia ja turvallisia laitteita, toimintatapoja ja työmenetelmiä. Palkinto myönnetään huomattavasti näitä tavoitteita edistäneelle innovaatiolle.

www.intermin.fi

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.