Patria myi 113 ajoneuvojärjestelmää Ruotsiin
Ruotsin puolustusmateriaalilaitos FMV on valinnut suomalaisyhtiö Patrian 113 ajoneuvojärjestelmän toimittajaksi. Sopimus sisältää lisäksi option 113 ajoneuvosta. Hankkeen arvo on noin 2,5 miljardia Ruotsin kruunua eli 250 miljoonaa euroa.
- Tarjoamme ruotsalaisille sotilaille turvallisen ja kenttäolosuhteissa testatun ajoneuvon - molemmat ominaisuuksia, joilla on suuri merkitys sotilaiden toimiessa äärimmäisissä olosuhteissa, sanoo Patria Land & Armament Oy:n toimitusjohtaja Seppo Seppälä.
Patrian ja FMV:n sopimukseen liittyvät 100-prosenttiset vastaostot, mikä on yleinen käytäntö puolustusvälinekaupoissa. Seppälän mukaan AMV-ajoneuvojärjestelmää voidaan kutsua todelliseksi pohjoismaiseksi tuotteeksi.
- Patrian toimintamalli on vahvasti verkottunut, joten tämä kauppa on merkittävä alihankkijoillemme niin Suomessa kuin ulkomaillakin - erityisesti Ruotsissa, missä Patrialla on pitkään jatkuneet yhteistyösuhteet myös panssaroitujen miehistönkuljetusvaunujen kohdalla, Seppälä sanoo.
Nyt tilatut 113 ajoneuvoa toimitetaan vuoden 2013 loppuun mennessä.
Patria AMV tuotiin markkinoille vuonna 2004. Tähän mennessä Patrialla on sopimukset noin 1300 ajoneuvosta mm. Suomeen ja Puolaan.
Patria on kansainvälisesti toimiva puolustus-, turvallisuus- ja ilmailuteollisuuskonserni. Patrian omistavat Suomen valtio ja European Aeronautic Defence and Space Company EADS N.V.
KK