Peikko aloittaa tuotannon Kanadassa
Peikko Group Peikko Group on betonirakentamisen kiinnitysosien asiantuntija.Valmistettavien liitoksien asiakaskuntaa ovat erityisesti Kanadassa ja Yhdysvalloissa sijaitsevat betonielementtirunkoja valmistavat elementtitehtaat. Lisäksi joitakin tuotteita tullaan valmistamaan myös tuulivoimaloiden perustuksiin. Nyt aloitettavat tuotantotekniikat käsittävät muun muassa kierteitystä ja hitsausta. Tuotanto sijaitsee yhtiön nykyisissä tiloissa.
Tuotannon aloittamisen lisäksi Peikko Canada on allekirjoittanut alihankkijasopimuksen kanadalaisen teräsrakentajan kanssa Deltapalkki-tuotteensa valmistamisesta Pohjois-Amerikan markkinoille.
- Peikon asiakkaille toimitusajat ovat tärkeitä ja etenkin toimittaessa kaukana Peikon nykyisistä tuotantolaitoksista alueellinen valmistus on ainoa vaihtoehto merkittävään kaupankäyntiin. Nyt aloitettu pienimuotoinen tuotantotoiminta ja tehdyt alihankkijasopimukset parantavat asiakaspalvelua ja mahdollistavat Peikon mukanaolon suuremmissakin hankkeissa, Topi Paananen, Peikko Group Oy:n
toimitusjohtaja sanoo.
Peikko Group on liittopalkkeihin ja betonirakenteiden kiinnitystekniikkaan keskittyvä perheyhtiö, jolla on tytäryhtiöitä useissa maissa. Peikolla on yli 700 työntekijää.
www.peikko.com
EH
Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.