Perhoon rakennetaan uusi sahalaitos
Jet-Puu OyRakennushankkeessa uusitaan laitoksen koko sahauslinja. Sahatoimitus on näillä näkymin yksi suurimmista sahainvestoinneista Suomessa tänä vuonna. Hankkeen kustannusarvio on 5,5 miljoonaa euroa ja se työllistää parhaimmillaan 100 henkilöä.
Jet-Puun mukaan uuden sahalaitoksen kapasiteetti tulee olemaan vähintään 40 000 m³ valmista sahatavaraa vuodessa. Valmiit tuotteet tulevan menemään samaan Jetta-konserniin kuuluvalle talotehtaalle Jetta-Talo Oy:lle, muille talotehtaille, rakentajille, tukkuliikkeille ja vähittäismyyntiin. Uuden sahalinjan uskotaan myös mahdollistavan vientitoiminnan uudelleen käynnistämisen.
Vuonna 1976 perustettu Jet-Puu Oy työllistää tällä hetkellä 25 työntekijää, mutta investoinnin jälkeen henkilöstötarve laskee 15 henkilöön. Jet-Puun mukaan irtisanomisia ei kuitenkaan tulla tekemään vaan vapautuva työvoima työllistyy Jetta-Talo Oy:n palvelukseen tai siirtyy eläkkeelle.
www.jet-puu.fi
EH
Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.