Hyviä uutisia perjantailta 20. tammikuuta 2012:

Pilviteknologiayritys suuntaa Eurooppaan jättisijoituksen siivittämänä

hammerkit Hammerkitin päätuote on "pilvikauppa", jonka avulla voidaan tehdä esimerkiksi kampanjasivustoja ja uutiskirjeitä.
Pilviteknologiaan perustuviin verkkopalveluihin erikoistunut Hammerkit on saanut 1,25 miljoonan euron lisäsijoituksen. Summa koostuu brittiläisen sijoitusrahasto North West Fundin ja Finnveran tytäryhtiö Veraventuren sijoituksista.

Hammerkitin päätuote on CloudStore-verkkotuotantoalusta. ”Pilvikaupasta” löytyy valmiita malleja, joiden avulla PR- ja markkinointitoimistot voivat luoda erilaisia verkkopalveluja, kuten kampanjasivustoja ja uutiskirjeitä. Toimistot voivat myydä mallien avulla tekemiään verkkopalveluja edelleen omille asiakkailleen. Pilvikauppaa käytetään Suomen lisäksi muun muassa Latinalaisessa Amerikassa.

Hammerkitillä on Helsingin lisäksi Liverpoolin toimisto, joka avautui vuonna 2010.

— Sijoituksen avulla pystymme kasvamaan kansainvälisesti. Iso-Britannia on meille tärkeä markkina-alue, sillä maailmanlaajuisten PR-toimistojen Euroopan pääkonttorit löytyvät sieltä, kommentoi Hammerkitin toimitusjohtaja Mark Sorsa-Leslie.

Sijoitusrahasto North West Fund toimii rahastonhoitoyhtiö EV:n alaisuudessa. EV:n investointijohtaja Will Clarkin mielestä Hammerkit on löytänyt hyvän kasvupotentiaalin omaavan markkinaraon.

— PR-toimistot haluavat nyt luoda uusia kampanjasivustoja nopeasti ja helposti. Hammerkit CloudStoren avulla toimistot voivat saada uusia tulonlähteitä ja parantaa tulostaan.

Vuonna 2007 perustettu Hammerkit on mukana Tekesin Nuori Innovatiivinen Yritys -ohjelmassa. Hammerkitin tavoitteena on kasvattaa Iso-Britannian toimintaansa 12 uudella työntekijällä ja luoda lähivuosina noin 50 uutta työpaikkaa Liverpoolin alueelle.

www.hammerkit.com

SK

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.