Hyviä uutisia maanantailta 10. toukokuuta 2010:

Polttokennoista puhtia Pohjois-Suomen elinkeinoelämälle

Arctic Driving Center Autojen testauspalveluja tarjoava Arctic Driving Center toivoo Rovaniemelle vetytankkausasemaa vauhdittamaan polttokennosovellusten markkinoille tuloa.

Polttokennojärjestelmien tai niihin liittyvien komponenttien valmistaminen kiinnostaa Pohjois-Suomen yrityksiä. Tekesin Polttokennot-ohjelman teettämän selvityksen mukaan Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa jo 20 yrityksellä ja kolmella tutkimuslaitoksella on polttokennoihin liittyvää toimintaa.

Polttokennojen sovellusalueina ovat esimerkiksi vety- ja polttokennoajoneuvot, tukiasemien varavoima ja painetun elektroniikan virtalähteet.

- Erityisinä vahvuuksina Pohjois-Suomessa nähtiin elektroniikka-ala, painettu elektroniikka, biopolttoaineet ja niiden prosessointi, kertoo kartoituksen toteuttaja Markus Latvala Bionova Engineeringistä.

- Mielenkiintoisia sovellusalueita pohjoisen alueelle voisivat olla myös vara- ja hätävoimalähteet esimerkiksi tukiasemiin sekä VTT:n kehittämät painetut biopolttokennot, jotka soveltuvat painetun elektroniikan yhteyteen virranlähteeksi, sanoo Tekesin Polttokennot-ohjelman koordinaattori Anneli Ojapalo Spinverse Oy:stä.

Yritysten tulevaisuuden kiinnostus painottuu vahvasti myös pohjoisiin olosuhteisiin soveltuviin ajoneuvoihin, vety- ja polttokennoajoneuvojen testaamiseen, sekä vaikeakulkuisilla alueilla toimivien laitteiden käyttöenergian tuotantoon. Erityisesti polttokennoajoneuvojen polttoainejakelupistettä kaivataan kipeästi alueelle.

- Vetytankkausaseman saaminen Rovaniemelle vauhdittaisi osaltaan ympäristöystävällisen polttokennoteknologialla toimivien sovellusten markkinoille tuloa, toimitusjohtaja Tarmo Kuusela Arctic Driving Center Oy:stä sanoo. Yritys on tarjonnut arktisissa olosuhteissa autojen testauspalvelua jo 30 vuotta.

tekes.fi

KK

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.