Hyviä uutisia keskiviikolta 17. helmikuuta 2010:

Postia pappi Jaakobille palkittiin elokuvafestivaaleilla Yhdysvalloissa

Nordisk Film Postia pappi Jaakobille -elokuvan pääosissa nähdään Kaarina Hazard ja Heikki Nousiainen.
Klaus Härön ohjaama ja käsikirjoittama Postia pappi Jaakobille on voittanut parhaan ulkomaisen elokuvan palkinnon Santa Barbaran elokuvafestivaaleilla Kaliforniassa. Elokuva on myös saanut elokuvateatterilevityssopimuksen Yhdysvaltoihin, mikä julkistettiin juuri Berliinin elokuvajuhlilla.

Aikaisemmin elokuva on kerännyt voittoja muun muassa Saksan Mannheim-Heidelbergin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla, Lyypekin pohjoismaisen elokuvan festivaaleilla sekä Kairon elokuvafestivaaleilla Egyptissä. Göteborgin filmifestivaaleilla palkittiin Dani Strömbäckin elokuvaan säveltämä musiikki pohjoismaiden parhaana elokuvamusiikkina.

Kotimaassaan elokuva kahmi neljä Jussi-patsasta, muun muassa palkinnon parhaasta ohjauksesta.

Postia pappi Jaakobille kertoo armahduksen saaneesta elinkautisvangista Leilasta, joka päätyy vanhaan pappilaan pappi Jaakobin avustajaksi. Kaarina Hazardin ja Heikki Nousiaisen tähdittämä elokuva on kerännyt yli 98 000 katsojaa Suomen elokuvateattereissa. Elokuvan ovat tuottaneet Lasse Saarinen ja Rimbo Salomaa Kinotar Oy:stä.

Marraskuussa 2009 julkaistu elokuvan DVD on ensimmäinen myyntiDVD, jossa on mukana suomenkielinen kuvailu näkövammaisille.

www.kinotar.com

EH

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät

Kommentit (5)

Chianna ke 14.9.2011 klo 13:39
Your answer was just what I neeedd. It's made my day!
jfetogkpwh to 15.9.2011 klo 10:54
wryoyA nlnklnucexhs
xsdsxc pe 16.9.2011 klo 12:54
TcFuwy yndlcxnzwmuu