Hyviä uutisia maanantailta 4. toukokuuta 2009:

PowerPark tavoittelee puolta miljoonaa kävijää

Huvipuisto PowerPark Kauhavan Alahärmässä tavoittelee tänä kesänä jopa puolen miljoonan kävijän rajaa. Liikevaihtonsa puisto pyrkii puolitoistakertaistamaan.

Konepajamies Jorma Lillbackan ideasta syntynyt monitoimipuisto PowerPark toimii nyt seitsemättä kauttaan. Puistoon rakennetaan uutta koko ajan. Tänä vuonna on aloitettu rakentaa Satumaailmaa, jonka ensimmäinen osa on Röllikylä.

PowerParkista on nopeasti kehittynyt yksi Pohjanmaan johtavista matkailukohteista. Kokonaisuus työllistää ympäri vuoden 40 henkilöä. Kesäksi on lisäksi palkattu 260 sesonkityöläistä.

Puiston ympärillä on vielä 30 hehtaaria tilaa rakentaa uutta. Suunnitteilla on muun muassa hotellin rakentaminen. Yle Pohjanmaan haastattelema puiston johtaja Mikko Kiviluoma kertoo, että laajentaminen jatkuu.