Hyviä uutisia keskiviikolta 13. kesäkuuta 2012:

Prysmian Group investoi merikaapelitehtaaseen Kirkkonummella

www.draka.fi Prysmianin tehdas Kirkkonummen Pikkalassa. Prysmianin tehdas Kirkkonummen Pikkalassa.

Italialainen kaapelikonserni Prysmian Group on ottanut käyttöön uuden merikaapelitehtaansa Kirkkonummen Pikkalassa. Yhtiö on investoinut tehtaan tuotannon laajennukseen noin 40 miljoonaa euroa.

— Hyvät kokemuksemme suomalaisesta toimintaympäristöstä vaikuttivat ratkaisevasti päätökseen sijoittaa strategisesti tärkeä tuotantoyksikkö osaksi Pikkalan tehdaskokonaisuutta, konsernin merikaapeliliiketoiminnasta vastaavan Prysmian Power Linkin toimitusjohtaja Marcello Del Brenna sanoo.

— Eurooppaan tullaan rakentamaan laajoja merituulipuistoja, joissa sähköä siirretään vaativissa olosuhteissa pitkiä etäisyyksiä. Pikkalan tehdas on maailmalla tunnettu myös suurjännitekaapelien valmistajana. Sen sijainti on logistisesti hyvä ja kaapeli voidaan lastata tehtaasta suoraan laivaan. On luontevaa laajentaa tuotantoa juuri täällä, Del Brenna kertoo.

Nykyinen Prysmian Groupin kaapelituotanto Suomessa käynnistyi Helsingin Salmisaaressa vuonna 1912. Nykyään tuotantolaitoksessa toimii kulttuurikeskus Kaapelitehdas.

Prysmian Group on kahdeksan miljardin liikevaihdollaan alansa suurin energia-, erikois- ja telekaapeliyhtiö maailmassa. Prysmian- ja Draka-tuotteita valmistavalla konsernilla on 97 tehdasta ja 22 000 työntekijää 50 maassa. Suomessa yhtiöllä on 500 työntekijää sekä tehtaat Kirkkonummen Pikkalassa ja Oulun Ruskossa.

www.prysmian.com

ML