Raisio kertoo hiilijalanjäljestä värikoodein
Raisio Hiilijalanjäkimittari havainnollistaa tuotteen ilmastovaikutuksiaTuoreen Climate Focus Nordic -tutkimuksen mukaan jo kaksi viidestä suomalaisesta on valmis toimimaan ympäristön hyväksi omien ruokavalintojensa kautta.
Pakkauksiin lisätyn mittarin vihreät värit kertovat tuotteen vähäpäästöisyydestä ja kelta-oranssit värit puolestaan suuremmasta hiilijalanjäljestä. Näin kuluttaja näkee yhdellä silmäyksellä tuotteen ilmastovaikutuksen.
- Raision tuotteiden hiilijalanjälkimerkinnät ja kuluttajien yhä lisääntyvä tiedontarve ovat pohjustaneet tietä liikennevaloja muistuttavalle mittarille. Yhdellä silmäyksellä kuluttaja saa käsityksen siitä, miten tuote sijoittuu päästöjen suhteen. Toivomme, että mahdollisimman monet yritykset ottaisivat käyttöön tällaisen havainnollisen tavan kertoa tuotteiden ekologisuudesta, kertoo Raisio Oyj:n toimitusjohtaja Matti Rihko.
Raisio merkitsi maailman ensimmäisten elintarvikeyritysten joukossa tuotteisiinsa niiden hiilidioksidipäästötiedot jo vuonna 2008. Tuotteissa olevat CO2e-merkit (hiilidioksidiekvivalentti) korvautuvat asteittain vuoden 2010 aikana uusilla hiilijalanjälkimittareilla.
Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.