Reaktor jo kolmannen kerran Suomen paras työpaikka
reaktor.fi Reaktorin johtoryhmän muodostavat Vesa Lauronen, Timo Lukumaa, Antti Mäkelä, Tuomas Routto ja Hannu Terävä.Ohjelmistoyritys Reaktor on valittu kolmatta kertaa peräkkäin Suomen parhaaksi työpaikaksi. Reaktor voitti Suomen parhaat työpaikat 2010 -tutkimuksen yleisen sarjan, johon osallistui ennätysmäärä organisaatioita.
- Hyvän työpaikan rakentaminen ei ole projekti, joka huipentuu yksittäiseen hetkeen. Reaktorin kolmas peräkkäinen voitto osoittaa, että yrityksessä todella eletään hyvää työpaikkaa joka päivä, Great Place to Work Institute Finlandin toimitusjohtaja Asta Rossi sanoo.
Reaktor täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta ja on koko historiansa ajan kasvanut kannattavasti. Yritys palkkaa jatkuvasti uusia työntekijöitä.
- Ihmisiin ja laatuun panostaminen kannattaa suhdanteista riippumatta. Uskomme, että tällä reseptillä menestymme myös seuraavat kymmenen vuotta, Reaktorin toimitusjohtaja Vesa Lauronen sanoo.
Reaktor työllistää runsaat 120 henkilöä. Yhtiön liikevaihto kasvoi vuonna 2009 20 prosenttia noin 16,5 miljoonaan euroon. Tulokseksi yhtiö arvioi 3 miljoonaa euroa.
Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksen toteuttaa Great Place to Work Institute, joka kartoittaa vuosittain parhaat työpaikat yli 40 maassa ympäri maailman. Suomen parhaat työpaikat valitaan pääosin organisaatioiden omien työntekijöiden mielipiteiden perusteella.
www.reaktor.fiKK