Hyviä uutisia maanantailta 8. maaliskuuta 2010:

Riisitunturin kansallispuisto on Vuoden Retkikohde 2010

luontoon.fi Posiolla sijaitseva Riisitunturin kansallispuisto oli Retkimessujen yleisön suosikki Vuoden 2010 Retkikohteeksi.

Vuoden Retkikohde 2010 -yleisöäänestyksen on voittanut Etelä-Lapissa sijaitseva Riisitunturin kansallispuisto. Vuoden Retkikohde -palkinto jaettiin Retki-messuilla Helsingin Messukeskuksessa 5.3.

- Riisitunturin valtti on alueen erämaisuus. Se on Suomen eteläisin oikea tunturialue, joka tarjoaa avaraa tunturinäkymää Lapin reunalla. Riisitunturi on myös hiljaisempi kuin lähellä sijaitsevat Oulangan, Posion ja Rukan matkailualueet, suunnittelija Minna Koramo Metsähallituksesta kertoo.

Riisitunturin aluetta on kehitetty viime vuosien aikana tuntuvasti. Kansallispuiston rajalle pääsee nykyään autolla. Alueen palveluita on parannettu ja tunturille on tehty uudet päiväreitit Riisin Rietas ja Riisin Rääpäsy.

Yleisö sai äänestää ammattilaisraadin valitsemien seitsemän finalistin joukosta suosikkiaan. Voittaja valittiin nettiäänestyksellä, jossa annettiin kaikkiaan yli 2000 ääntä. Voittaja keräsi lähes neljänneksen annetuista äänistä. Toiseksi suosituimmaksi retkikohteeksi nousi Teijon retkeilyalue ja kolmanneksi Koitelin matkailu- ja virkistysalue.

Voittajakohteelle luovutettiin Suomen Messusäätiön myöntämä 5 000 euron stipendi, jonka avulla Riisitunturilla aloitettu kehitystyö jatkuu.

Vuoden Retkikohde -kilpailu järjestettiin nyt kuudetta kertaa. Viisi aiempaa voittajaa ovat Ruunaan retkeilyalue (2009), Kilpisjärvi (2008), Herajärven Kierros (2007), Birgitan polku (2006) ja Ivalojoki (2005). Kilpailun tavoitteena on parantaa retkeilykohteiden tunnettuutta ja auttaa luonnossa liikkujia löytämään uusia retkireittejä.

www.luontoon.fi

KK

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät

Kommentit (4)

Victory ma 8.8.2011 klo 0:03
Play informative for me, Mr. itnenret writer.
ndrxxnuujro ma 8.8.2011 klo 22:14
gdjFdO gsgjntsepcag
jfnmmc ke 10.8.2011 klo 17:37
bGBGPp voyxdmfsyxkf