Runsasluminen talvi tekee hyvää saimaannorpalle
Metsähallitus / Ismo Marttinen Saimaan kalastajat ovat lähteneet ilahduttavasti mukaan norpansuojelutalkoisiin.Vapaaehtoisuuteen perustuva norpansuojelu etenee Saimaalla myönteisesti. Vuoden 2009 loppuun mennessä Metsähallitus oli tehnyt saimaannorppaa suojelevia keväisiä kalastusrajoitussopimuksia jo 1460 neliökilometrille. Maa- ja metsätalousministeriön asettama 1 500 neliökilometrin tavoite on siis lähes saavutettu.
Norppien valoisia näkymiä lisää myös hyvä lumitalvi. Norppaemot voivat rakentaa kuuttia turvaavan lumipesän. Se vähentää pesäpoikaskuolleisuutta ja turvaa häiriöttömän imetyksen. Metsähallitus odottaakin vuodesta 2010 aiempaa parempaa vuotta saimaannorpalle.
Viranomaisten, kalastusjärjestöjen ja osakaskuntien yhteinen kampanjointi on Metsähallituksen mukaan ollut ensiarvoista työn etenemiselle. Myös Etelä-Savon maakuntaliiton "Norppa suojellaan sopimalla" -hanke on ollut merkittävä. Sen avustamana monet paikalliset kalastajat ovat lähteneet norpansuojelutalkoisiin rauhoittamalla kalavetensä kevääksi verkoilta. Myös sopimuksista maksettaviin korvauksiin on varattu enemmän rahaa.
Vuosi 2010 on YK:n luonnon monimuotoisuuden teemavuosi. Suomessa pyritään teemavuonna tuomaan esiin monimuotoisuuden säilyttämisen ratkaisuja ja haasteita. Osana kampanjaa Metsähallituksen luontopalvelut julkaisee kuukausittain hyvän uutisen luonnon monimuotoisuudesta. Saimaannorpan valoisista näkymistä kertova uutinen on sarjan ensimmäinen.
KK