Sähköautoista Suomelle uusi vientiala – lataukset lohkolämmitinrasioista
Lehtikuva / Pekka Sakki Suomalaisen Elcat on valmistanut tähän mennessä yli 200 Elcat Cityvan sähköautoa, jotka ovat käytössä eri puolilla maailmaa.Sähköajoneuvojen valmistuksesta ja suunnittelusta on työ- ja elinkeinoministeriön työryhmän mukaan mahdollisuus kehittää vuoteen 2020 mennessä merkittävä vientiteollisuuden toimiala Suomelle. Työryhmä luovutti mietintönsä elinkeinoministeri Mauri Pekkariselle 6. elokuuta.
Työryhmän mukaan toimialan perustan muodostaisivat nykyinen autojen kokoonpanoteollisuus, akkuteollisuus sekä ohjelmisto-, sähkökone- ja tehoelektroniikkateollisuuden kasvun suuntautuminen sähköajoneuvoihin. Toimialaa vahvistaisivat liikkuvien työkoneiden valmistus sekä sähköajoneuvojen latausinfrastruktuurin -palveluiden kehittäminen.
Toimialan liikevaihto voisi työryhmän kaavailujen mukaan vuonna 2020 olla nykyrahassa 1-2 miljardia euroa ja välitön työllistävä vaikutus useita tuhansia henkilötyövuosia. Suomessa myytävistä uusista henkilöautoista neljännes olisi sähköverkosta ladattavia ja näistä 40 prosenttia täyssähköautoja.
Suomalaisen sähköajoneuvoklusterin syntymistä tukevat jo käynnistyneet hankkeet, ladattavan hybridiauton Fisker Karman valmistus Valmet Automotive Oy:n tehtailla Uudessakaupungissa ja European Batteries Oy:n akkutehtaan valmistuminen Varkauteen. Työryhmän mielestä julkisen sektorin tulisi tukea sähköajoneuvoklusterin syntymistä erilaisin elinkeino- ja innovaatiopolitiikan keinoin. Myös valtion suoraa tukea sähköautojen ostajille esitetään harkittavaksi.
Monista maista poiketen Suomen sähköjakeluverkon kuormituskestävyys mahdollistaa jo nyt laajamittaisen sähköajoneuvojen käytön. Lisäksi ulkotiloissa on noin 1,5 miljoonaa maadoitettua pistoketta lohkolämmittimiä varten. Nämä pistorasiat soveltuvat tai ovat työryhmän mukaan helposti muutettavissa sähköautojen latauspisteiksi.
Sähköajoneuvot Suomessa -työryhmän mietintö ja sen pohjaksi laadittu taustaselvitys ovat saatavissa työ- ja elinkeinoministeriön verkkopalvelusta osoitteesta www.tem.fi/julkaisut
Kommentit (3)