Sallaan rakennetaan ekomatkailun periaatteita noudattava lomakylä
MEK / Matti Hautala Oulangan kansallispuisto tarjoaa komeita maisemia Sallassa.Luontomatkailuun kestävän kehityksen periaattein erikoistunut hollantilainen Pan Village rakentaa uuden lomakylän Sallatunturin Poropuiston läheisyyteen. Yhtiö tuottaa matkailun palveluita WWF:n (Maailman luonnonsäätiö) ekomatkailun suositusten mukaisesti korostaen ympäristöystävällisyyttä.
Hankkeen aloitusvaiheessa Pan Village on tilannut Honrakenne Oyj:ltä lomakylään seitsemän 432-neliöistä luksushuvilaa sekä alueen vastaanottorakennuksen. Ensimmäisten huviloiden on tarkoitus valmistua vuoden 2010 kuluessa. Kaupan arvo on noin 1,5 miljoonaa euroa.
Pan Villagen ideana on tarjota kansainvälisille matkailijoille majoitus- ja retkeilymahdollisuuksia ainutlaatuisten kansallispuistojen läheisyydestä. Sallan mökkikylä tuleekin sijaitsemaan muutaman kymmenen metsin päässä vaaramaisemistaan tunnetusta Aatsinki-Onkamon Natura 2000 -suojelualueesta.
- Suomen Lappi tunnetaan Euroopassa erityisesti puhtaasta ja kauniista luonnostaan. Tämä oli syy, miksi päädyimme valitsemaan seuraavan lomakylämme sijainniksi juuri Sallan alueen, Pan Villagen toimitusjohtaja C.F.J. Slager kertoo.
Slagerin mukaan hyvin suunniteltu luontomatkailu kuormittaa luontoa mahdollisimman vähän ja antaa tuloja myös paikallisille asukkaille. Yhtiöllä on entuudestaan Fulufjällsbyn-niminen lomakylä Taalainmaalla Pohjois-Ruotsissa
www.panparksaccommodation.nl
www.honkarakenne.fi
EH