Hyviä uutisia tiistailta 31. elokuuta 2010:

Suomalaiset kehittämässä Etelä-Afrikkaan ilmakehän tutkimuslaitosta

stock.xchng/ hisks

Ilmatieteen laitos, Helsingin yliopisto ja eteläafrikkalainen North-Westin yliopisto ovat yhteistyössä kehittäneet monipuolisen ilmakehän tutkimusaseman Johannesburgin itäpuolelle Etelä-Afrikkaan.

- Erityisesti kehitysmaissa yhä suurempi osa väestöstä muuttaa kaupunkeihin, joten tulevaisuudessa urbaanien alueiden jo tälläkin hetkellä merkittävien päästöjen merkitys korostuu, toteaa Ilmatieteen laitoksen tutkija Lauri Laakso.

Vuonna 2005 aloitettu mittauskapasiteetin kehittämishanke laajentui kesän lopulla kattamaan myös ilmakehän ja kasvillisuuden vuorovaikutuksia. Tutkijat arvioivat laitoksella esimerkiksi Johannesburgin suurkaupungin ilmastovaikutuksia, ilmansaasteiden vaikutuksia ekosysteemiin eteläisen Afrikan viljantuotantoalueella.

Johannesburgin itäpuolella sijaitseva tutkimusalue mahdollistaa puhtaan savannin ja 15 miljoonan asukkaan suurkaupungin saasteiden tutkimisen. Tutkimuksen kohteena ovat lisäksi pienhiukkasten hapettuminen, savannipalojen tuottamat pienhiukkaset sekä ilmastoa lämmittävä noki.

Lisäksi asemalle asennettiin ensimmäistä kertaa koko Afrikan mantereella aerosolihiukkasten kemiallista koostumusta reaaliaikaisesti mittaava massaspektrometri. Jatkossa tutkijat pyrkivät ymmärtämään myös ilmastonmuutoksen vaikutuksia kuiviin ekosysteemeihin.

ilmatieteenlaitos.fi

AH

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät

Kommentit (3)

Jailen la 25.6.2011 klo 23:23
What a neat artclie. I had no inkling.