Hyviä uutisia perjantailta 4. kesäkuuta 2010:

Suomalaiset mukana fuusioenergiatutkimuksessa

© ITER Organization VTT ja Tampereen teknillinen yliopisto vastaavat Ranskan Cadaracheen rakennettavan fuusiolaitoksen kriittisimpien osien huollon kehittämisestä.

VTT ja Tampereen teknillinen yliopisto ovat mukana maailmanlaajuisessa ITER-projektissa, jota on kutsuttu maailman haastavammaksi energiahankkeeksi. Kolmetoista vuotta kestävässä hankkeessa ovat mukana EU:n lisäksi Japani, USA, Venäjä, Kiina, Intia ja Etelä-Korea.

ITER-hanke (International Thermonuclear Experimental Reactor) on pitkäkestoinen koe, jolla pyritään todistamaan, että täysimittaisen fuusioreaktorin rakentaminen on teknisesti mahdollista.

Suomalaisosaamisella on merkittävä rooli kansainvälisessä ITER-hankkeessa osana. VTT ja Tampereen teknillinen yliopisto vastaavat Ranskan Cadaracheen rakennettavan fuusiolaitoksen kriittisimpien osien huollon kehittämisestä. Tampereella otettiin käyttöön vuonna 2009 Tokamak-reaktorin huoltojärjestelmän testaus-ja kehityskeskus. ITER-projektissa on mukana myös muita suomalaisia korkeakouluja.

 Tähän mennessä olemme onnistuneet siirtämään kuljetusrobotilla 10 tonnia painavan reaktorielementin noin yhden millimetrin tarkkuudella haluttua rataa pitkin ja asemoimaan kasetin vastaavalla tarkkuudella reaktoriin. Mekaaniset joustot eri tilanteissa pystytään kompensoimaan ohjauksessa niin hyvin, että päästään millimetrin tarkkuuteen. Joustot pystytään myös näyttämään operaattorille virtuaalimallilla, joka vastaa todellisuutta, kertoo vt. tutkimusprofessori Mikko Siuko VTT:ltä.

Fuusioenergian tutkimusta edistetään Tampereella virtuaalitekniikan avulla. ITER-reaktorin huoltoa kehitetään niin kutsutun lisätyn todellisuuden avulla. Kokemukset reaktorin huollon etäjärjestelmästä ovat olleet kannustavia. Uudella tekniikalla kamerakuvaan voidaan tuoda tietokoneella mallinnettuja osia, jonka avulla mallinnettua laitetta tai rakennusta voidaan tarkastella sen lopullisessa toimintaympäristössään.

Lisätietoa:
www.vtt.fi

AH

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.