Hyviä uutisia tiistailta 29. kesäkuuta 2010:

Suomalaiset mukana tieteen suurhankkeessa

CERN CLIC-testausalue
Viisi suomalaisyritystä on mukana kehittämässä tekniikka tulevaisuuden hiukkastörmäyttimeen. Euroopan hiukkasfysiikan laitoksessa, Cernissä suunnitellaan seuraavan törmäyttimen rakentamista. Rakentamispäätös ratkeaa viiden vuoden aikana.

Suomessa Cern-yhteistyötä koordinoi Fysiikan tutkimuslaitos, joka on Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston, Jyväskylän yliopiston, Lappeenrannan teknillisen yliopiston sekä Tampereen teknillisen yliopiston yhteinen tutkimuslaitos.

Projektin taustalla on Euroopan komission rahoittama MeChanICs-hanke (Marie Curie linking Industry to CERN), jonka budjetti on yli miljoona euroa. Tekes on mukana hankkeen rahoituksessa ja valmistelussa. Projektin toivotaan avaavan ovia suomalaisille, kun tulevaisuudessa etsitään toimittajia kiihdytinosille.

– Tämä vahvistaa Suomen asemaa CLIC-törmäyttimen teknologiatoimittajana ja suomalaisten erityisosaamista lineaaritörmäyttimillä tehtävässä tutkimuksessa, kertoo projektin koordinaattorina toimiva FT Kenneth Österberg Fysiikan tutkimuslaitoksen suurenergiafysiikan ohjelmasta.

Suomalaiset yritykset ja tutkimusryhmät antavat oman panostuksensa lähtemällä vuodeksi Cerniin, jossa kehitystyötä tehdään pääosin törmäyttimen kiihdytinelementtien suunnittelun ja valmistuksen parissa. Toteutuessaan uusi Compact Linear Collider (CLIC)-törmäytin tulee olemaan 48 kilometriä pitkä hiukkaskiihdytin, joka sijoitetaan maan alla sijaitsevaan tunneliin.

www.tekes.fi
www.tieteensuurhankkeet.fi

AH

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät

Kommentit (5)

Karcy ma 8.8.2011 klo 22:00
Walking in the presence of giants here. Cool thinking all anruod!
guthpf ti 9.8.2011 klo 10:56
PDpaz4 vitfcvhblosk
dmstsymk to 11.8.2011 klo 18:20
1FoTMK kynifcltxqha