Suomalaisosaamista laukaistiin avaruuteen
ESA SMOS-satelliitti kiertoradallaanEuroopan avaruusjärjestö ESA laukaisi viime yönä avaruuteen uuden SMOS-ympäristösatelliitin, joka ei toimisi ilman suomalaista osaamista. Satelliitissa käytetään tamperelaisen Modulightin lasertekniikkaa, minkä lisäksi Teknillinen korkeakoulu TKK on yhdessä DA-Design Oy:n kanssa ollut mukana satelliitin tutkalaitteiston kehittämisessä ja testaamisessa.
Lasertekniikkaan erikoistunut Modulight toimitti SMOS-satelliittiin valokuitulaserdiodeja, jotka vastaavat osaltaan havaintotietojen kuljettamisesta antennivastaanottimilta toisille ja edelleen keskusyksikköön. Tämä on ensimmäinen kerta, kun ympäristösatelliitissa käytetään laservaloa perinteisten sähköjohtimien sijaan tiedon välittämiseen. Lasertekniikan etuja ovat suurempi tiedonsiirtonopeus ja hyvä toimivuus esimerkiksi avaruusmyrskyjen magneettisista häiriöistä huolimatta. Tekniikan odotetaankin yleistyvän nopeasti avaruussovelluksissa.
TKK:n uutisen mukaan satelliitissa käytetään myös uudenlaista mittaustekniikkaa, interferometriatekniikkaa, jossa yksi iso antenni korvataan usealla pienellä. Käyttävät antennivastaanottimet perustuvat samaan tekniikkaan kuin TKK:lla kehitetty HUT-2D-radiometri. Jokioisilla toimivan DA Design Oy:n toimittamissa kalibrointijärjestelmissä satelliitin monien antennien keräämä tieto muunnetaan vertailukelpoiseksi.
- Tällaista tekniikkaa ei ole käytetty koskaan aiemmin satelliiteissa eikä lentokoneissa. Tutkimusryhmämme osoitti ensimmäisinä maailmassa, että tämä mittausperiaate todella toimii myös kaukokartoituksessa, kertoo professori Martti Hallikainen Teknillisen korkeakoulun radiotieteen ja -tekniikan laitokselta.
SMOS (Soil Moisture and Ocean Salinity) on ensimmäinen satelliitti, joka selvittää merien suolaisuutta ja maaperän kosteutta. Satelliitti kartoittaa kolme kertaa vuorokaudessa koko maapallon pinnan vesipitoisuuden. Mittausten avulla voidaan muun muassa parantaa lyhyt- ja pitkäkestoisia sääennusteita sekä ennakoida entistä paremmin luonnonkatastrofeja.
www.esa.int
www.tkk.fi