Hyviä uutisia maanantailta 27. syyskuuta 2010:

Suomalaisprofessorille ensimmäinen GerALD -palkinto

Kautta aikojen ensimmäinen GerALD-palkinto myönnettiin professori Lauri Niinistölle syyskuussa järjestetyssä Baltic ALD - onferenssissa, Saksassa. GerALD on saksalaisten atomikerroskasvatustutkimusta tekevien tiedemiesten organisaatio.

GerALD komitea päätti tänä vuonna luovuttaa ensimmäisen GerALD-palkinnon, joilla kunnioitetaan toimijoita, jotka ovat edistäneet ALD (atomic layer deposition) -tutkimusta Saksassa.

– Lauri Niinistö oli yksi niistä tiedemiehistä, jotka olivat halukkaita auttamaan ALD -tutkimuksen saksalaisia noviiseja. Hän työskenteli erityisen läheisesti saksalaisten kemistien kanssa ohjaten heitä kehittämään uusia lähdeaineita, joiden kelpoisuuden ALD -käytössä hän testasi oman tutkimusryhmänsä kanssa. Tänään Niinistön valmentamat tutkimusryhmät tekevät työtään itsenäisesti, hyödyntäen häneltä saamaansa oppia, sanoo tohtori Mato Knez Max-Planck -instituutin mikrorakennefysiikan laitokselta Hallesta.

GerALD:n järjestelykomitea nosti Niinistön esiin hänen saksalaisen ALD -tutkimuksen tekemänsä työn vuoksi.

- Kymmenen vuotta sitten Saksa ei esiintynyt maailman ALD -tutkimuksen kartalla juuri lainkaan. Viime vuosien aikana tilanne on muuttunut, ja tänään Saksa on kiistatta alan huippumaiden joukossa, kertoi Lauri Niinistö puheessaan Baltic ALD -konferenssissa.

Professori Niinistö istuu Picosunin hallituksessa. Suomalainen Picosun kehittää ja valmistaa ALD-readktoreita mikro- ja nanoteknologian sovelluksiin.

www.picosun.com

AH

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät

Kommentit (5)

Marlee ti 25.10.2011 klo 3:19
Great article, thank you again for wrtiing.
uluattlyei ti 25.10.2011 klo 12:48
pcwZe0 vzszuyqghwvv
dkletpgn pe 28.10.2011 klo 19:01
fRcSxY ybdspsrpibop