Hyviä uutisia perjantailta 30. maaliskuuta 2012:

Suomeen valtakunnallinen biokaasulaitosten verkosto

lehtikuva / minna raitavuo Biokaasulaitosten raaka-aineeksi tarvittavaa metaania saadaan esimerkiksi maatiloilta. Biokaasulaitosten raaka-aineeksi tarvittavaa metaania saadaan esimerkiksi maatiloilta.

Pääomasijoitusyhtiö Taaleritehdas rakennuttaa Suomeen ensimmäisen valtakunnallisen biolaitosten verkoston. Seuraavien kahden vuoden aikana rakennetaan 5-7 biokaasulaitosta, joista toivotaan ratkaisua mm. kuntien biojätehuoltoon.

Taaleritehdas investoi biolaitoksiin yhteensä 90 miljoonaa euroa. Ensimmäinen kohde on Vambio Oy:n toimiva biokaasulaitos Huittisissa.

Laitosten rakennuttaminen liittyy Suomen jätelainsäädännön muutoksiin. Vuonna 2016 voimaan tulevan orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon vuoksi Suomen täytyy merkittävästi kasvattaa biojätteenkäsittelykapasiteettia nykyisestä.

Biokaasulaitokset hyödyntävät raaka-aineenaan pääasiassa yhdyskuntien biojätettä. Prosessissa syntynyt biokaasu voidaan jalostaa sähköksi, lämmöksi tai liikennepolttoaineeksi. Lopputuotteena saadaan myös orgaanisia lannoitevalmisteita, jotka voidaan kierrättää takaisin peltoon.

Hankkeella on myös työllistävä vaikutus: rakennusvaiheessa150 henkilötyövuotta per laitos. Toimiva biokaasu laitos työllistää noin 15 henkilöä.

Biokaasu on osa Suomen uusiutuvan energian tuotantotavoitetta. Suomen on vuonna 2020 tuotettava 38 % energiastaan uusiutuvilla energiamuodoilla.

www.taaleritehdas.fi

HA