Suomen ravintolat uskovat alan kasvavan vuonna 2010
Lehtikuva / Pekka Sakki Chez Dominiquen kaltaiset fine dining -ravintolat odottavat liikevaihtonsa kasvavan eniten. Kannattavuusnäkymät ovat kuitenkin parhaat pikaruoka-alalla.Ravintola-ala uskoo aikojen paranevan viime vuoden notkahduksen jälkeen. Haaga-Helia ammattikorkeakoulun kyselyyn vastanneista ravintola-alan yrityksistä yli puolet uskoo liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna vuoteen 2009 verrattuna. 40 prosenttia odottaa liikevaihtonsa pysyvän viime vuoden tasolla, ja vain 9 prosenttia ennakoi sen laskevan.
Eniten tältä vuodelta odottavat fine dining -ravintolat, joista 64 prosenttia uskoo liikevaihtonsa kasvavan. Huolestuneimpia liikevaihdon kehityksestä ovat viihderavintolat ja yökerhot, joista joka viides ennakoi vaikeita aikoja.
Odotukset kannattavuuden kehityksestä ovat samansuuntaiset kuin liikevaihdon. Positiivisimmat odotukset ovat pikaruoka-alalla, jossa 60 prosenttia yrityksistä uskoo kannattavuuden kääntyvän nousuun. Viihderavintoloiden ja yökerhojen odotukset ovat alan yleistä näkemystä negatiivisemmat.
Luottamus tulevaisuuteen näkyy ravintolayritysten halukkuudessa tehdä investointeja. Lähes joka kolmas vastaaja ilmoitti lisäävänsä investointeja.
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu kartoitti ravintola-alan suhdannenäkymiä lokakuussa 2009. Sähköinen kysely lähetettiin 1306 ravintola-alan yritykselle, ja vastauksia saatiin 348, eli vastausprosentti oli 26,6. Vastaajien rakenne vastaa hyvin suomalaisen ravintola-alan yritysrakennetta.
Kommentit (5)