Hyviä uutisia perjantailta 26. helmikuuta 2010:

Suomen Ympäristöteknologian osaamisklusteri on maailman kolmanneksi paras

cleantech.com

Suomen Ympäristöteknologian osaamisklusteri sijoittui kolmanneksi Sustainable World Capitalin toteuttamassa Cleantech-klustereiden vertailussa. Suomi menestyi Pohjoismaista parhaiten, edelle sijoittuivat vain Itävallan ja USA:n klusterit.

Suomen klusterin ylistettiin 40 kasvuyrityksen luomisessa maahan ja sen aktiivisesta roolista yritysten kansainvälistymisessä.

Ympäristöteknologian osaamisklusterin muodostavat neljä Suomen merkittävintä ympäristöteknologian osaamiskeskusta: Kuopio, Lahti, Oulu ja Uusimaa, jotka kattavat noin 60 prosenttia Suomen ympäristöliiketoiminnasta ja 80 prosenttia alan tutkimuksesta. Koordinoinnista vastaa Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy.

Klusterin tavoitteena on synnyttää Suomeen uusia kasvuyrityksiä ympäristö-, energia- ja puhtaat teknologiat -aloille. Lisäksi klusteri auttaa yrityksiä kansainvälistymisessä ja etsii niille ulkomaisia pääomasijoittajia.

Viime vuonna EU:n aluekomissaari Danuta Hübner nosti Ympäristöteknologian osaamisklusterin saavutukset esimerkiksi muille Euroopan klustereille. EU-komission 1,5 miljoonan euron rahoituksen avulla klusteri loi alalle 170 uutta työpaikkaa ja hankki 30 miljoonan euron edestä investointeja.

Enemmän Top 10 Cleantech Cluster Organizations for 2010 -arvioinnista:

www.cleantech.com

MiK

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.